Minun Pieni poika senkun suurenee. Ei niinkään nyt koollisesti vaan saavutuksin. Uusi sänky on ollut nyt viikon omassa huoneessa. Lakanat ja kaikki paikallaan. Siinnä on leikitty ja vähän pötkötetty mutta ei nukuttu. Tänään sitten välipalan jälkeen poitsua haukotti oikeen makeasti kun yö meni vähän niin ja näin heräillen. Taputin sänkyä ja sanoin että mene unille tänne omaan sänkyyn kun väsyttää ja lähdin olkkariin jatkamaan elokuvaa. (me "katellaan" elokuvia päivisin pojun kanssa..) Kuuluin ähinää ja mutinaa poitsun huoneesta hetken aikaa ja sitten ei mitään, ajattelin että lukee tai jotaan muuta touhuaa. Menin katsomaan ja siellä se pieni mies pötkötti siki unessa omassa sängyssä, pää tyynyllä ja pingviini kainalossa. Eli ensimmäinen kerta kun nukutaan omassa huoneessa, ensimmäinen kerta kun nukutaan omassa "isossa" sängyssä ja ensimmäinen kerta kun nukahtaa sänkyyn ilman että kukaan on huoneessa. Katsotaan nyt nukkuuko sen 1,5 - 2 tuntia vai vähemmän mutta saavutus kuitenkin kehityksessä. Jone siis itsenäistyy. minun pieni vauva ei ole vauva enää kauaa ja vähän on haikeutta sen vuoksi mutta myös olen ylpeä että poika itsenäistyy.

Nyt kahvia ja opettelua palmikoiden parissa. Villatakki pitäisi syntyä joskus sitten.