Kukin Pakenee Tavallaan

Monica Fagerholmin Runeberg-palkittu romaani Ihanat naiset rannalla (1994) vie 1960-luvun alun kesiin, joita Isabella Vedenneidon, Jazz Kajuksen ja heidän poikansa Thomaksen perhe viettää rauhaisassa kesäparatiisissa. Eräänä päivänä sinne ajaa kuitenkin suuri valkoinen auto, jossa saapuvat Enkelit.

Enkelin perhe on ollut Amerikassa ja tuo mukanaan elämäntavan, johon kuuluvat kannettavat baarikaapit, liekittömät liedet ja muut uuden ajan masiinat. Puheeseensa he sirottavat englanninkielisiä fraaseja, jotka isä Gabbe viimeistelee Sudenhymyllään.

Perheen äiti Rosa puhuu Isabellalle - kai saan sanoa Bella? - vapaudesta tyylillä, joka saa tämän omat pikku irtiottoleikit tuntumaan valjuilta. Lopulta naiset karkaavat, mutta jo useammankin kerran väärään kyytiin hairahtuneen Bellan osalta ratkaisussa on ajolähdön makua.

Romaanin henkilöistä jokainen pakenee omalla tavallaan todellisuudesta, joka näyttää kauniilta, mutta mätänee hiljalleen sisältä. Thomas vierailee naapurisaaressa, Kajus lukee kirjojaan, kuuntelee levyjään ja käy jopa Lapissa. Rosa naukkailee, naapurin Maj Johansson paheksuu kaikkea ja Johan Wikbladilla on mökkiutopiansa.

Vivahteikas kirja kertoo monta riipaisevaa tarinaa, joista kaikista ei tahdo saada otetta ensi lukemisella. Romaanin elokuvasovitus jättää päällimmäiseksi mieleen aikuisten asiat, mutta kirjassa erittäin olennaista on myös se, millaisia roolipaineita ja kasvukipuja lapset tuntevat.

Tämä siis Hesarin kirja arvostelu. Ja sitten omaa ajatusta...

Itse tykkäsin kirjasta aivan julmetusti. Se on luettukkin muutamaan kertaan ja taas kevään tullen se on luettava. Kirjan perus sävy on kevyt ja viaton. Sellaisia kesiä haluaisi itsekkin kokea, kesiä jotka on täynnä naurua ja aurinkoa ja hämyisiä iltoja ja lasten naurua. Mutta sitten löytyy se piilotettu alavire kirjan henkilöillä. Bella on tympääntynyt jatsiin ja Kaijukseen ja hakee seikkailua tunnetuin seurauksin. Se että kaupunki ja kesäelämä on eristetty toisistaan on mielenkiintoinen asetelma ja esittää hyvin ajan luokka eroja. Toiset ovat keski tasoa ja toiset varakkaita jolloin ei olla "ystäviä" kaupungissa mutta kesäparatiisissa se ei haittaa kun kukaan ei näe. Lasten kasvu kesäparatiisin jälkeen on osin hieman irrallista mutta hyvin kuvattua. Bella/Rosa naisten ystävyys on syvempää ystävyyttä vain toisen osapuolen kannalta ja toiselle kesän ajankulua muuta elämää, La Dolce Vita:a odotellessa.